Voi Elämä!

Elämä on täysin hillitön.
Se ei mitenkään pysy aisoissa, jotka mieli yrittää sille laittaa.
Elämä vaan valloittaa, huumaa, yllyttää, pakahduttaa, tunne on täysin käsittämätön.
Sen vaan tiedän että elämä haluaa ulos, se haluaa elää.
Olen sen instrumentti.
Elämä olkoon.
Minä en.

En löydä sanoja

Viimeisen vuoden aikana on monesti tuntunut siltä, että ei löydy sanoja. Ei löydy sanoja sille kun on epämukava olo, eikä sillekään kun olo on hyvä ja rauhallinen, tai varsinkaan silloin kun ei oikein tunnu miltään. Sanat on niin kovin rajoittavia, ne lukitsee asian aina tiettyyn muotoon. Jähmettää sen mitä niillä yrittää ilmaista. Heti kun sanoo jotain, huomaakin kuinka vähän se kertoo siitä mitä se yrittää ilmaista. Koska koen sanat rajoittavina ja koen ettei niitä löydy, niin se tietysti myös ruokkii sitä, että niitä sanoja on entistä vaikeampi löytää.

Sanat tuntuu myös niin paljastavilta. Kun asian sanoo, niin usein koen että se tuo esiin epävarmuuttani. Taidan jopa pelätä mielipiteitäni. Ennen ilmaisin niitä tunteella, mutta nyt ne eivät ole oleellisia ja kaikki tuntuu niin haparoinnilta. Ei löydy tukevaa jalansijaa. Eikä kuitenkaan uskalla antautua vapaalle pudotukselle kuin hetkittäin. Vaikka kuinka tietää, että vapaassa pudotuksessa ollaan ja niin sen kuuluukin olla, ja se sille antautuminen on keino että se ei enää tuntuisi haparoinnilta.

Välillä tuntuisi että olisi paljon sanottavaa, mutta sitä on vaikea saada ulos. Olen aika kehno ilmaisemaan itseäni. Kirjallisesti se on ollut ehkä piirun verran helpompaa kuin suullisesti, mutta se on kuitekin aina ollut hankalaa. Paljon siitä on sitä uskalluksen puutetta.

Välillä myös tuntuu, että kaikki on jo sanottu tässä maailmassa. Mikä on siis paikkani? Tarvitseeko minun sanoa. Sanoisin mieluiten vain silloin, kun se tapahtuu välttämättömyyden pakosta, silloin kun se kumpuaa olemisesta, ei yrittämisestä. Ehkä silloin kuitenkin jää jotain oppimatta, jotain tästä epätäydellisestä muodon maailman olemuksesta ilmaisematta.

Mutta tästä kuitenkin jatkan. Sana kerrallaan.

N - Y - T nyt

Siitä on reilu vuosi kun suuri muutos elämässäni lähti toden teolla käyntiin. Välillä on vaikeaa muistaa millaista elämä ennen sitä oli, ja toisinaan sen muistaminen ei taas ole ollenkaan vaikeaa, koska kyllä ne asiat mielessä ja muistissa ovat ja tulevat välillä pintaan. Tunne nyt tällä hetkellä on myös sellainen, että kaikki on muuttunut vaikka mikään ei ole muuttunut. Tunne minusta, se syvin tunne on sama, se on ollut sama niin kauan kuin pystyn muistamaan, 6-, 16- ja  nyt 26-vuotiaana. Sen minuuden on kuitenkin vuosien varrella samaistanut äärettömän moniin asioihin. Ja kun silloin reilu vuosi sitten kun alkoi todella kyseenalaistaa niitä asioita joihin oli samaistunut, eikä enää vain vaihtanut samaistumisen kohteita toisiin vaan tosiaan alkoi kyseenalaistaa ylipäänsä sen, että samaistaa itseään johonkin ulkopuolelta tulevaan, niin elämä alkoi avautua. Kun todellisuuden näki ensimmäistä kertaa suoraan tietoisesti, lähti prosessi vierimään eteenpäin vääjäämättömästi.

Vuosi on ollut sellaista aikaa että olen kaatanut tietoa sisääni, aineksia jotka ovat siellä tekeytyneet välillä rauhanomaisemmin ja välillä kaaoksen kautta, tuottaen aina silloin tällöin oivalluksia, jotka on avannut näkymää todellisuuteen. Nyt tuntuu että on aika alkaa antamaan enemmän ulospäin. Rohkeasti tartuttava toimeen ja laitettava itsensä likoon. Loputon voima löytyy sisältä, se kumpuaa rauhasta, se on elämä ja siihen luotan.

Tulevasta ei voi, eikä tarvitse tietää. Tässä hetkessä tietää kaiken tarvittavan. Elämä tapahtuu vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Ensimmäisen askeleen voi ottaa vain tässä hetkessä.

Olen tämä hetki.

Tässä elämä on

Elämä on muuttunut ulkoisesti aika lailla viime aikoina. Aloitin opiskelut uudessa kaupungissa reilu kuukausi sitten ja sen myötä on todellakin päässyt taas kohtaamaan asioita ihan eri tavalla kun sitä edeltäneinä kuukausina, jolloin sai aika vapaasti (ainakin näennäisesti) päättää miten päivänsä täytti. Itse opiskelu sinänsä meinaa automaattisesti palauttaa sellaisen vaihteen päälle mitä se oli edellisellä kerralla kun opiskelin, suorittamista, stressaamista, yritystä hallita ja suunnitella kaikkea etukäteen. Joka päiväiseen elämään tulee opiskelun myötä myös paljon uusia ihmisiä, kuinka helposti sitä tunteekaan taas itsensä täysin erilliseksi ja tiedostamaton ensireaktio pitää aina sisällään jonkunlaista vertaamista.

Jokin on kuitenkin myös hyvin perustavanlaatuisella tavalla eri tavalla kuin ennen. Havahdun ennemmin tai myöhemmin siitä automaattiohjauksesta, johon välillä vaivun. Laajempi konteksti, se ettei ole kyse minusta, se että kaikesta voin oppia kun olen avoin, esimerkiksi joku näistä tuo taas takaisin rauhan. Viime viikkoihin on mahtunut lukuisia tiedostamattomuuden hetkiä, lukuisia kaaoksen kertymisiä ja lukuisia oivalluksia sekä todella selkeitä ja rauhallisia hetkiä.

Elämä tapahtuu ehdottomasti siten, että laittaa itsensä likoon. Jos pelkää, ja etenkin jos vastustaa tuota pelkoa, niin itsensä löytää tekosyiden keskeltä uudestaan ja uudestaan. Rohkeus, uskallus ja itseni likoon laittaminen on mulle suuria haasteita. Tietäminen tiedon tasolla ei riitä, on uskallettava toimia maailmassa sen perusteella mitä tietää ja tuntee todeksi, mitä ikinä se juuri nyt tarkoittaakin.

Tietääkö vai eikö tietää?

Mieli rakastaa tietoa. Tietoa olisi kiva haalia ja haalia niin paljon kuin mahdollista. Tietoa tästä aistimastamme maailmasta, sen ilmiöistä ja tapahtumista ja kaikesta mahdollisesta. Kun kiinnostus myös sisäistä maailmaa kohtaan herää, on mieli siitäkin innoissaan, senkin ympäriltä on saatavissa todella paljon jos jonkinmoista tietoa. Mieli pitää yksityiskohdista ja tiedonmurusista, se ilahtuu kun se ymmärtää jonkun kokonaisuuden ja osaa yhdistellä siihen osasia. Mieli ei kuitenkaan ymmärrä että maailmassa on niin paljon tietoa, ettei siitä voi edes pientä murto-osaa omaksua.

Jossain vaiheessa on vain päätettävä tai oikeastaan luulen että se vaatii oivalluksen, että tietoa on nyt tarpeeksi. Ilman oivallusta tieto taitaa olla vain muistijälkiä. Oivallus vahvistaa tiedon osaksi todellisuutta.

Voiko tietää liikaa? Niinkin voi olla mutta tuskinpa, tosin liiasta tiedosta voi mielestäni olla haittaa. Siitä voi olla haittaa siinä tapauksessa kun mieleen samastumisesta pyrkii irrottautumaan, pääsemään mielen takaiseen tietoisuuteen, oivaltamaan sen omaksi todelliseksi itsekseen. Silloin mieli helposti tuppaa änkemään tietoineen itsen ja todellisuuden väliin. Ja siitäkin aiheesta kun voi tietää kaiken mahdollisen teoriassa, mutta ilman oivallusta sitä ei voi elää todeksi.

Mieleni halajaisi lukea vielä muutaman kirjan, kuunnella vielä muutaman audion tai katsella videon. Itse oivallukseen, jonka voin tehdä vaikka juuri nyt, ja vain ja ainoastaan juuri nyt, nuo asiat tuskin kuitenkaan enää varsinaisesti auttaisivat.

Ja niin, tuota tekstiä uudestaan lukiessani ymmärsin päästäneeni mielen tähän näppiksen äärelle. Toisesta näkökulmasta mitään oivallettavaa ei juuri nyt ole, kun tässä on jo kaikki. Jokohan tämä oivallus taas riittäisi? :)

Tulevaisuuskylä-tapahtuma Tampereella 2-3.9

Tampereen keskustorilla järjestetään Tulevaisuuskylä-tapahtuma 2-3.9.2011. Tapahtuman kantava teema on kestävä kehitys ja tulevaisuudennäkymät Tampereella ja/tai muissakin kaupungeissa. Tavoitteena on jakaa tietoa ja tuoda yhteen eri kohderyhmien ihmisiä kuulemaan, miten voimme jokainen olla vaikuttamassa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen elämän eri osa-alueilla. 

Tapahtuman ohjelmapuolelta löytyy erilaisia luentoja liittyen aihepiireihin: ilmastonmuutos, ekokaupungit, talouskasvu- ja lasku, teknologian ratkaisuja ympäristöongelmiin sekä myös ravinto- ja terveyspuoli on hyvin näkyvissä. Lauantain ohjelmistossa Satu Silvo ja Saara Aalto kertovat puhtaan ravinnon vaikutuksista omiin elämiinsä ja tämän jälkeen neljä ravintoasiantuntijaa Iiro Riihimäki, Jukka Harju, Jaakko Halmetoja ja Samuli Perälä keskustelevat tulevaisuuden ravinnosta.  Ohjelmistossa on myös aiheeseen liittyviä lyhytelokuvia ja leffoja, esityksiä, arkkitehtuuria sekä ihmiset voivat mm. tutustua naurujoogaan, kokeilla sähköpyöriä ja vierailla eri aihealueiden teemapisteissä, jotka rakennetaan hienon paviljongin sisälle.

Tulevaisuuskylän visuaalinen ilme yhdistelee maanläheistä ekorakentamista, uusiutuvaa energiateknologiaa ja lopunaikojen nomadikulttuuria. Kylänäkymä tarjoilee katsojalle useita rinnakkaisia tulevaisuuksia ja inspiroi oman tulevaisuusajattelun kehittämiseen.Tapahtuma on ehdottoman ympäristöystävällinen ja valaistus ja energia tuotetaan minimipäästöin ja osittain itse aurinkopaneelien ja pientuulivoimalan voimin. Tästä voit katsoa lisää tapahtuman arkkitehtuuria ja toteutusta.

Tervetuloa tapahtumaan, joka on täysin ilmainen. Liity tapahtuman Facebook-ryhmään tästä.

Iloinen asia

Sisälläni pulpahtelee! Se tuntuu huikealta ilolta, vaikkei se tunne oikeastaan olekaan. Sanat toki aina jähmettävät sen mihin viittaavat, ei tuokaan lausahdus pysty ilmaisemaan asian todellisesta luonteesta kuin häviävän pienen osasen.

Eilen se iski taas tajuntaani voimakkaasti: miksi ihmeessä olisin ajatuksissani tai mielessäni, pois tästä hetkestä, silloinhan missaan sen mitä nyt juuri tapahtuu. Mitä tämä hetki tarjoaa? Sehän on tärkeintä mitä voi olla! Jokainen hetki tarjoaa jotain ainutlaatuista, jos en elä tässä hetkessä, en elä. Tämä hetki on kaikki mitä on, mitään tämän parempaa ei ole eikä tule.

Yhteisö jossa olen mukana, Vapaus-Akatemia eli Evolutionary Community, on antanut minulle paljon. Yhteisö on oikeastaan yhtä kuin ihmiset, jotka siinä on mukana, ei sen kummempaa. Ihmiset jotka tässä yhteisöksi kutsumassamme ovat mukana, ovat päättäneet olla avoimia, avoimia mahdolliselle ja avoimia itselleen sekä elämälle. Olla avoimia näkemään ja ottamaan vastaan sen minkä tuntevat todeksi, mitään ei ole pakko ottaa vastaan tai hyväksyä, ollaan avoimia keskustelemaan asioista. Yhteisö on herättänyt minut näkemään että olen osa prosessia, kuinka itsestäänselvältä se nyt näyttääkään. Yhteisö on piirtänyt minulle hienon kartan ja tienviittoja, joita on tuntunut oikealta seurata. Ja itse todeksi elettyjen oivallusten kautta olen löytänyt. Itseäni. Olemme perillä aina, tässä, nyt. Ja toisaalta emme tule koskaan olemaan perillä, löytämistä riittää loputtomiin. Yhteisömme sivuilla on sekä suomeksi että englanniksi paljon luettavaa, lisäksi mm. tämä ja tämä, jäsentemme kirjoittamat tekstit, kertovat lisää siitä mistä on kyse.

Tässä vielä katkelma yhteisön perustajajäsenen vapaudesta ammentamasta tekstistä, joka vaan tiivistää vapaana elämisen luonnetta, ja haastetta, äärimmäisen hienosti:

Kohtaa toinen kuin kohtaisit hänet aina ensimmäistä kertaa.
Kohtele toista hänen mahdollisuutensa mukaan, ei sen, mitä hän on nyt.
Kunnioita kaikkea elämää niin kuin kunnioitat omaasi.

Kuule mitä sanotaan, ei sitä, mitä haluat kuulla.
Näe se mitä on, ei sitä, mitä haluat nähdä.
Ymmärrä, että ei ole eilistä eikä huomista, on vain nyt.