perjantai 5. elokuuta 2011

Iloinen asia

Sisälläni pulpahtelee! Se tuntuu huikealta ilolta, vaikkei se tunne oikeastaan olekaan. Sanat toki aina jähmettävät sen mihin viittaavat, ei tuokaan lausahdus pysty ilmaisemaan asian todellisesta luonteesta kuin häviävän pienen osasen.

Eilen se iski taas tajuntaani voimakkaasti: miksi ihmeessä olisin ajatuksissani tai mielessäni, pois tästä hetkestä, silloinhan missaan sen mitä nyt juuri tapahtuu. Mitä tämä hetki tarjoaa? Sehän on tärkeintä mitä voi olla! Jokainen hetki tarjoaa jotain ainutlaatuista, jos en elä tässä hetkessä, en elä. Tämä hetki on kaikki mitä on, mitään tämän parempaa ei ole eikä tule.

Yhteisö jossa olen mukana, Vapaus-Akatemia eli Evolutionary Community, on antanut minulle paljon. Yhteisö on oikeastaan yhtä kuin ihmiset, jotka siinä on mukana, ei sen kummempaa. Ihmiset jotka tässä yhteisöksi kutsumassamme ovat mukana, ovat päättäneet olla avoimia, avoimia mahdolliselle ja avoimia itselleen sekä elämälle. Olla avoimia näkemään ja ottamaan vastaan sen minkä tuntevat todeksi, mitään ei ole pakko ottaa vastaan tai hyväksyä, ollaan avoimia keskustelemaan asioista. Yhteisö on herättänyt minut näkemään että olen osa prosessia, kuinka itsestäänselvältä se nyt näyttääkään. Yhteisö on piirtänyt minulle hienon kartan ja tienviittoja, joita on tuntunut oikealta seurata. Ja itse todeksi elettyjen oivallusten kautta olen löytänyt. Itseäni. Olemme perillä aina, tässä, nyt. Ja toisaalta emme tule koskaan olemaan perillä, löytämistä riittää loputtomiin. Yhteisömme sivuilla on sekä suomeksi että englanniksi paljon luettavaa, lisäksi mm. tämä ja tämä, jäsentemme kirjoittamat tekstit, kertovat lisää siitä mistä on kyse.

Tässä vielä katkelma yhteisön perustajajäsenen vapaudesta ammentamasta tekstistä, joka vaan tiivistää vapaana elämisen luonnetta, ja haastetta, äärimmäisen hienosti:

Kohtaa toinen kuin kohtaisit hänet aina ensimmäistä kertaa.
Kohtele toista hänen mahdollisuutensa mukaan, ei sen, mitä hän on nyt.
Kunnioita kaikkea elämää niin kuin kunnioitat omaasi.

Kuule mitä sanotaan, ei sitä, mitä haluat kuulla.
Näe se mitä on, ei sitä, mitä haluat nähdä.
Ymmärrä, että ei ole eilistä eikä huomista, on vain nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti