Vapaus ja vapaus

Miten määritellä vapaus? Jos olisin kirjoittanut määritelmää muutama vuosi sitten, se olisi tarkoittanut jotain kovin toisenlaista kuin miten sen tällä hetkellä näen ja koen. Aikaisemmin se olisi tarkoittanut ehkä esimerkiksi huolettomuutta, vapautta vastuusta, vapautta päättää täysin itse mitä tehdä elämällään, taloudellista riippumattomuutta.

Tänä päivänä vapaus merkitsee minulle jotain ihan muuta, lähes vastakohtaista edellisiin määritelmiin. Vapaus on sisäinen tila. Vapaus on sitä ettei elä jonkun muun, ulkoisen luoman roolin mukaista elämää. Erilaiset roolit ovat elämän aikana mieleen muodostunutta ohjelmointia. Kun alkaa näkemään nuo roolit ja muutkin mielen kiemurat erillisinä itsestään, syntyy tilaa, jossa vapaus saa tilaisuuden tulla esiin. Se vapaus on sama meissä kaikissa, se on meidän jokaisen todellinen identiteetti. Vapaus ei ole koskaan meiltä hävinnyt, mutta se on jäänyt kaiken oppimamme ja ulkopuolelta omaksumamme alle.

Vapaus on siis sitä, että löytää uudelleen luonnollisen olotilan, palaa lähtöpisteeseen, mutta tietoisena ja alkaa toimia sisäisen totuuden johdattamana. Vapaudessa löytää myös sen, että minulla ei ole mitään omaa. Se kaikista arvokkain asia onkin kaikille yhteinen. Tämän oivallettuaan ymmärtää, että todellinen vapaus sisältää vastuun. Vastuun tehdä kaikkensa elämän puolesta.

Mikäköhän on "mun juttu"?!

Niin tosiaan, mikähän oikein on se "mun juttu" tässä maailmassa? Sitä kysymystä olen pohtinut enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan. Olen luullut miettiväni sitä ihan oikeasti, enkä ole tajunnut, että mietintöihin on vaikuttanut loputon määrä ohjelmointia, jota tiedostamattani mieleeni ja alitajuntaani on kertynyt. Entäpä jos nyt löytäisin "mun juttuni", jos se valkenisi kuin salama kirkkaalta taivaalta, sittenkö vaan antautuisin sille ja jatkaisin sitä juttua hamaan tulevaisuuteen?

Olen oppinut jotain. En tiedä mikä "mun juttuni" on, eikä minun tarvitsekaan tietää sitä. Ja sitä paitsi olen oppinut myös sen että niitä voi olla monta, se voi muuttua, koska tahansa, vaikka sataan kertaan elämän aikana. Elämä on ikuista kehittymistä ja oppimista, se on varma.

Ja tässä "mun jutussa" on vielä yksi ongelma. Mitään mun omaa kun ylipäänsä ei ole, ei voi olla. Mitä enemmän ihminen omii, sitä enemmän kertyy pelkoa oman menettämisestä ja eläminen alkaa pelottaa niin vietävästi.

Lisäksi nyt nään että tuo kysymys on verhonnut vielä suuremman kysymyksen alleen, se on "kuka minä olen?" Viimeinen vuosi on tuonut eteeni vastauksen myös siihen kysymykseen. Ja opettelen päivä päivältä ymmärtämään mitä se tieto tarkoittaa jokapäiväisessä elämässäni. Välillä en usko sitä, minkä olen kokenut varmaksi, mutta toisinaan sen tiedän vahvemmin kuin mitään ikinä.

Antaa elämän elää. Elämä elää kauttani kun en sitä estä.